Musiikki mainoksissa

Kilpailu kovenee mainonnassa kokoajan, sillä mainosten julkaisusta on tullut sosiaalisen median ansiosta huomattavasti edullisempaa kuin ennen.

Musiikki tekee mainoksista usein mieleenpainuvampia sekä tehokkaampia. Mainostajat ymmärtävät tämän, ja siksi he etsivätkin raivokkaasti parasta musiikkia mainoksiinsa. Joskus voi käydä jopa niin, että mainoksesta tulee niin suosittu, että ihmiset muistavat kappaleen ainoastaan mainoksesta eivätkä yhdistä sitä ollenkaan sen esittävään artistiin. Musiikkia on aina käytetty mainoksissa. Nykyään musiikkia käytetään kuitenkin strategisesti myös osaksi brändiä, eikä ainoastaan auttamaan mainoksen muistamisessa.

Mainoksissa esiintyminen ei ole suinkaan noloa artisteille. Esimerkiksi megatähti Celine Dión, jolla ei luulisi olevan puutetta rahasta, oli mukana erittäin suositussa automainoksessa. Suomalaisista monet muistavat Anna Hanskin kappaleen “Jos et sä soita” 90-luvulta, jonka moni yhdistää edelleen siihen aikaan pitkään teeveessä pyörineeseen puhelinmainokseen. Kappale teki Hanskista tunnetun hetkessä. Myös suosittu brittilaulaja James Blunt on mukana National Lotteryn uudessa humoristisessa kampanjassa. Siinä hän kertoo sarkastisia vitsejä ja laulaa vuosien takaista hittikappalettaan “You’re beautiful”.

Volvo on myös löytänyt kauniin kappaleen omaan mainokseensa, joka automainoksista poiketen ei ole pelkkää kurveissa kaahailua. Mainoksella pyritään vaikuttamaan vahvasti katsojan tunteisiin. Perhe ajaa mainoksessa kotiin häistä samalla katsellen valokuvia. Kappaleena toimii Sharon Van Ettenin: “Every time the sun comes up”, joka sopii kauniisti mainokseen. Erilainen tunnelma jää varmasti katsojien mieleen.