Motörhead – yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista bändeistä

Harva yhtye on saavuttanut rockin historiassa yhtä legendaarista statusta kuin brittiläinen Motörhead. Olennainen osa bändin myyttiä on sen nokkamies Ian Fraser “Lemmy” Kilmister, joka menehtyi joulukuussa 2015, vain vähän 70-vuotisjuhlapäivänsä jälkeen. Lemmyn kuolema nousi yhdeksi isoimmista uutisista ympäri maailman tiedotusvälineitä.

Etenkin hard rockin genrelle uransa jo vuonna 1975 aloittaneen Motörheadin musiikki on ollut merkittävää myös koko genren kehityksen kannalta. Lukuisat kuuluisat (ja vielä lukuisammat vähemmän kuuluisat) yhtyeet ovat nimenneet Motörheadin suurimmaksi esikuvakseen. Lemmy itse ei koskaan halunut lukea bändiään heavy metalin tai hard rockin genreen, vaan kutsui sitä yksinkertaisesti rock and rolliksi. Samaten Lemmy piti The Beatlesia kaikkien aikojen kovimpana bändinä.

Motörheadin kuuluisimmat biisit ovat varmasti Ace of Spades, Born to Raise Hell, Killed by Death ja Hellraiset. Yhtye ehti käydä uransa aikana Suomessakin useita kertoja, viimeisen kerran itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2015. Siis vain muutama viikko ennen Lemmyn kuolemaa. Luonnollisesti myös karismaattisen nokkamiehen kuolema merkitsi sitä, että bändikin kuopattiin mutta sen musiikki elää edelleen.

Ruotsalaisen NetEnt-yhtiön kunnianosoitus

Vaikka NetEnt oli alkanut laatia Motörhead-slottia jo ennen Lemmyn kuolemaa, toimi vuonna 2016 julkaistu Motörhead-kolikkopeli samalla myös tribuuttina hänelle. Suominetticasino.info -sivuston esittelemä slotti kuuluu ruotsalaisen peliyhtiön rock ‘n roll -trilogiaan yhdessä kahden muun bändin nimikkopelin kanssa. Samaan kolmen pelin sarjaan kuuluvat myös Jimi Hendrixin nimikkoslotti kuin myös Guns ‘n Roses -bändille omistettu slotti.

Kaikille NetEntin rock-trilogian sloteille on yhteistä se, että niillä kuullaan niiden aiheena olevien artistien musiikkia. Nämä slotit eivät ole vain mitä tahansa kolikkopelejä kymmenien ja satojen muiden samanlaisten joukoissa, ehei. Kaikista kolmesta kolikkopelistä näkee, että niitä on hiottu viimeiseen asti ja että niiden tekijät todella välittävät pelin aiheesta.

Visuaalinen ilme tuttu Motörheadin maailmasta

Kaikki, mitä Motörhead-slotissa näkyy ja kuuluu, on tuttua bändin faneille. Tietenkin pelin symboleihin pataässän ja muiden tuttujen kuvioiden ohella kuuluu myös itse Lemmy. Itse slotin layout eli ruudukko on hieman poikkeava tyypillisestä: ensimmäinen ja toinen kiekko ovat kolmen symbolin korkuisia, kolmas ja neljäs neljän symbolin ja vain viimeinen eli viides kiekko viiden symbolin korkuinen. Hyvä slotti, jota voi suositella muillekin kuin vain bändin faneille.